Reetantarha Oy on Pertunmaalla sijaitseva 17.000 m2:n kauppapuutarha.
Aino ja Esa Latvanen perustivat Latvasen Puutarhan Pertunmaalle vuonna 1962. Viisitoista vuotta myöhemmin laajenemisen myötä nimeksi vaihtui Reetantarha Oy. Tuolloin viljelyksessä olivat ryhmäkasvit, kurkku, tomaatti, sipulikukat, joulutähti ja leikkokrysanteemi.
Tänä päivänä Reetantarha Oy keskittyy yksinomaan ryhmäkasvien viljelyyn, sillä kurkun ja paprikan viljely lopetettiin syksyn 2005 aikana.
Asiakkaamme koostuvat pääasiassa julkisyhteisöistä. Toimitamme vuosittain noin 50 kaupungille, kunnalle, seurakunnalle ym. heidän kesäkukkaistutuksiin tarvitsemansa kukat.
Toimintamme perustuu 60 vuoden kokemukseen, tasokkaisiin tuotteisiin, hyvään hinta-laatusuhteeseen ja täsmällisiin toimituksiin.
Erityisen tärkeäksi koemme tuotantomme puhtauden ja ympäristövastuun. Asiakkaistamme pidämme hyvää huolta myös sen jälkeen kun tuotteet on asiakkaalle toimitettu.